30. joulukuuta 2011

Origameja

Hei!

Sain joululahjaksi eräältä ihanalta ihmiseltä lahjaksi origamipapereita. Origamit ovat olleet minulle aina tosi vieraita, mutta olen joskus yrittänyt väsätä kirjastosta lainatuista origamikirjoista niitä kaikkein hankalimpia malleja kopiopaperista. Nepäs eivät sitten onnistuneet ollenkaan, ylläri ylläri, mutta nyt sain uuden mahdollisuuden kokeilla tätä hienoa taidemuotoa oikeiden origamipaperiden avulla. Papereita oli paketeissa hurjasti, yhteensä 120 valmiiksi neliöksi leikattua eri väristä ja kokoista paperin palaa. Joulun alennusmyynneistä löysin vielä origamikirjan, jossa oli monta taitteluohjetta.



Koska ryntään aina suunapäänä tekemään ilman että pysähtyisin kertaakaan miettimään mitä teen, vasta ostamaani kirjaa selatessa luin, että taitellessa origameja kädet pitää olla erityisen puhtaat, sekä pöytä, jolla niitä tehdään. No, itsehän vain aloin tehdä näitä sen kummemmin asiaa miettimättä, ja tällaisia suttuja tuli, ei todellakaan kovin skarppeja koska en jaksanut käyttää viivoitinta, mutta jotain kuitenkin :)



Ja ensimmäisenä apina. Tämä oli helppo ja ohjeet siihen tulivat papereiden mukana.


Ja sitten hiiri, tässä oli jo haastetta, ohjeet löytyivät googlettamalla ja lopputulosta avitti se, että löysin ohjeen alkuosankin :D



Merihevonen, tästä tuli ihana!



Ja tässä "pupu". Mielestäni siinä ei ole muuta jänistä kuin korvat.


Kilpikonna, tässä sai käyttää saksiakin!



Kaksi koiraa, pienenmmän tein ensin, ja se onnistui tosi huonosti. Vihreään koiraa onnistui paremmin.



Tästä tuli sairaan hieno! Se on korppi ja oli tosi helppo taitella.


Ja tämä tässä kumarassa on ilmiselvä (?) kotka. Toimii varmaan hyllyn päällä paremmin kuin paperin.


Ihana kukko. Tämä oli aika helppo tehdä ja siitä tuli tosi näköinen! Piti vähän käyttää teippiä että komeus pysyisi pystyssä jotenkin edes!


Kaksi kurkea.



Yksi iso kurki tehty isosta paperista.




Ja loppuun talvinen perhonen. 

Saa nähdä miten tämän hetkiselle origami-innostukselle käy talven aikana. Ehkä sille käy niin kuin kävi helmiaskartelulle, kipsivaloksille, huovutukselle, ompelulle, virkkaamiselle ja lukemattomille muille askartelupaskarteluille. Mutta joululomapuuhaksi tämä on juuri sopivaa.

Lisää ensi vuonna!

P.S. Empä malttanut pitää näppejä erossa vaativasta Corgi-mallista, joten räpeltelin sitä varmaan puolitoista tuntia illalla, kamalan hankala oli, mutta tällainen tuli:


28. joulukuuta 2011

Joulun jälkimaininkeja

Hei!

Vielä pari joulua edeltänyttä juttua, jouluista ja talvista, vaikka talvi on vielä tulematta, ainakin kotipaikkakunnallani.

Teen joka joulu äitille joulukortin, jota se saa sitten kopioida ja lähettää sukulaisille ja tutuille jouluksi. Tänä vuonna kortista tuli tällainen:


Pukki laskee kelkalla kuusi kyydissä. Tämän tein vesiväreillä ja ääriviivoja vahvistelin ohuilla mustilla tusseilla.

Isällä oli myös syntymäpäivä ja hän sain tällaisen kortin:


Tämänkin, ylläri-ylläri, tein vesiväreillä. Iskä saikin synttärilahjaksi moottorisahan :)

Jep, eipä tämän kummempia tällä kertaa. Leikin uudella kameralla (!!) jotain päivitettävää tänne joskus.



24. joulukuuta 2011

14. joulukuuta 2011

Opiskelun välttelyä

Hei taas!


Minun pitäisi lukea tenttiin, mutta tahdompa spämmätä tänne mainion jouluidean, jonka sain valitettavan myöhään. Eilen paketoidessani joululahjoja, aloin ahdistua siitä, miten paljon paperia menee roskiin, kun lahjat avataan aattona. Harkkatyötä tulostellessakin otin leikkuuvarapaperit talteen. No, jossain akkojen lehdessä joku oravan pyörästä hypännyt nainen on jo tätä hehkuttanut, mutta hehkutanpa itsekin: kääri lahjat sanomalehteen :D Tosin keksin tämän vasta viimeisen 5 lahjan aikana :(


Ja kyllä oli halpaa viihdettä itselle ja tuli ilmaisjakeluille käyttöä!


Tämä oli mainio! Iltasanomien lasten joulupukin kirjeet pääsivät kääreeksi. Kyytipojaksi hämmentämään banaani.


City-lehden syksyinen muoti-extra pääsi myös paperiksi!


Ja erään kiinteistövälitysfirman mainos. Oikein jouluinen vihreä siinä :)


Tylsän asuntoliitteen sekoitin tontuilla.

Loppuun tunnelmakuva talvipyöräilyyn liittyen.


Nyt sataa vettä. Hyvää yötä.


13. joulukuuta 2011

Joulukortteja

Heipparallaa!

Koulun harjoitustyö ohitse tältä vuodelta, enää yksi tentti ja raskas syksy olisi kasassa. Huh, viimein!

Eräällä nimeltä mainitsemattomalla luennolla väänsin joulukortit joita aion lähettää viimein kasaan. Jos joku hätähousu on unohtanut tehdä vielä joulukortit, täältä voi tulostaa kuvat, kunhan kertoo kuka niitä käytti ja mihin :)

Tein kuusi erilaista, jotka tulostelin laserilla helmiäispaperille. Ihan kivoja tuli!



Lyhdettä pikkulinnuille.


Pipareita leipomassa karvaisten apulaisten kanssa.


Lahjat pakettiin linnut apuna.


 Koira jahtaa joulupalloja.



Varma paistovahti.



Ja lopuksi nauretaan linnulle, joka ei jaksa.

Mukavaa joulunodotusta!

27. marraskuuta 2011

Myöhässä

Hei, hyvää ensimmäistä adventtia ja maanantaita!

Piirsin joskus viime vuonna koulussa luennolla yhden piirustuksen, jonka lupasin antaa ystävälleni. Jotenkin se aina unohtui, piirros oli jäänyt kotiin. Viimein tein peliliikkeen, ja lähetin sen hänelle postissa, ja perille meni. Tällaista ilakointia kirje sisälsi:



Juopuneet eläimet sopivat hyvin pikkujoulu aikaan!

21. marraskuuta 2011

Juhlittujen kortteja sekä barbapapoja

Hei taas.

On niin kiire että ahdistaa. Onneksi olen tämän kuun juhlittavat ennakoinut, ja kortit heille syntyivät jo lokakuun lopulla. Juhlittavia viime viikonloppuna oli ystäväni kihlajaiset ja isosiskoni valmistujaisjuhlat. Ystävän juhlat jäivät välistä, mutta toinen ystävä vei kortin perille :)

Kihlajaiskortti syntyi pääasiassa vesiväreillä ja vähän mausteeksi laiton peiteväriä.


Ja syrämmet lentelee! :)

Siskon kortti jäi skannaamatta, mutta onneksi hän lupautui poseeraamaan juhlahumussa kortin kera. Kortin tein vesiväreillä. Kortista voi yrittää päätellä, mitä siskoni filosofian maisteri tekee työkseen :)


Koulussa juhlimme viime viikkoa luolamiesmäisissä tunnelmissa, ja sinne sain tapahtuman nimen hengessä rustata Barbapapoja! Näitä voi vaikka väritellä jos on joskus oikein tylsää.


Nuijasta päähän pörrölle.


Nuijat olalle.


Nuijaneiti.


Barbapapan karvaliivi.


Vanhempi neiti nuijan kanssa.


Ja lopuksi kumahti tähdet silmiin.

Tässä kaikki tällä erää, joulukalenterin teko ja koulutyökamaluus jatkukoon! 



13. marraskuuta 2011

Isinpäivä

Hyvää isänpäivää kaikille isille!

Pikainen junapäivitys kakskerrosvaunusta. Isänpäiväkortiksi omalle isille tein tällaisen kortin vesiväreillä ja peiteväreillä.


Tämän hulinaviikon jälkeen kohti rauhallisempaa (?) ens viikkoa!

6. marraskuuta 2011

Lokakuun kortit

Hei!

Taas sunnuntai, ikävä kyllä. Viikonloput menevät niin nopeasti ja niin myös viikotkin. Eilen oli pyhäinpäivä ja kävin ystäväni kanssa hautausmaalla viemässä kynttilän. Näkymät olivat todella hienot, en ole koskaan käynyt pimeällä pyhäinpäivänä Oulun hautausmaalla.


Ilmeisesti matkalla hautausmaalle mennessä sattui onnettomuus, kamerani objektiivista hajosi UV-filtteri. Ikää sillä oli muutama kuukausi. Onnea oli matkassa, sillä se ei naarmuttanut yhtään kameran linssiä. Ihmettelen vaan filtterin heikkoa laatua, empä osta enää Kenkon sellaisia sitten.


Yllä risalla filtterillä otettu, alla ilman.

Joulukalenterini edistyy kovaa kyytiä! Tämän viikonlopun aikana sain muokattua kuvat valmiiksi ja rakas ystäväni sai oikoluettua tekstit. Seuraavaksi temppuillaan internetin maailmassa sen tiimoilta.


Ja sitten lokakuun korttisaaliiseen, tässä kuussakin on jo syntynyt neljä korttia. Mutta niitä ei vielä tänne laiteta, että saajat yllättyy!


Siskolleni synttärikortti. Hän on löytänyt käsillä tekemisen riemun.


Läksiäiskortti työporukalla työkaverille. Aikoi pitää vähän remonttilomaa ennen uusia tuulia!


Ja viimeisenä kortti töölöläistyvään ystävääni. Hän haaveilee kissasta, toivottavasti sen joskus saa :)

Hyvät sunnuntainjatkot.

31. lokakuuta 2011

Maanantain hirviöt

Hei.

Mukava maanantai päättyy ei niin mukavasti. Asiat menivät pieleen eräässä jutussa. Menneen halloweenin iloksi muutama viikonlopun aikana syntynyt hirviö. Ehkä Korkeasaarivisiitillä oli osuutta asiaan. Tusseilla piirtelin luonnoskirjaan ja käänsin negatiiviksi kuvankäsittelyohjelmassa, että sain ne "hehkumaan".


Hiiri ja juusto. Nam nam.


Halaa mua! Älä.


Leijonalepakko.


Reipas sähkötorakka.


Frankenstain-ankka


Sarvekas konna.


Suomuisa sorsa.


Siili sai kauhukiharat.


Skorppiooniko se siinä?


Vattumonsteri!


Ja loppuun koiranpentukatseen omaava hirvitys.

Nyt unta.