2. tammikuuta 2012

Viime vuoden päivittämättömät

Hyvää uutta vuotta!

Viime vuonna tuli vielä tehtyä kuvituksen vuoden viimeiseen Pohjan puhuriin. Kyseessä oli joulunumero, johon ei harmi kyllä mahtunut mielestäni hauskin kuvitus. Se tulee sitten johonkin kevään lehteen. Tällaista tuli tehtyä:


Lehdessä oli haastattelu joulumuorista ja tässä on hänen kuvansa.



Yleistä kuvatusta tyhjiin tiloihin, luistelijapoika.


Kiittämis-aiheeseen juttuun tuli piirrettyä palautelaatikkoa ronklaava tyttönen.



Jutun toisessa kuvassa jaetaan ansiomerkkejä.

Ja sitten taas muita juttuja. Äitillä oli synttärit ja hän sai ylläri ylläri tekemäni kortin. Koska nyt joulun ja välipäivien aikana olen reissannut jonkin verran, sitä tavaraa ei voi kantaa määräänsä enempää mukana, ja minun piti jättää iso vesiväripalettini Ouluun ja ottaa matkapaletiksi sitten syksyllä heräteostona hankittu pikkuinen venäläinen vesiväripaletti. Niitä tuli käytettyä tähän korttiin ja sekä käytin myös tähän tusseja, sillä aloitin kortin tekemisen junassa. Tusseina olivat ei-vesiliukoiset heräteosto ProMarkkerit. Niitä käytin lähinnä ääriviivoihin. Tällaista tuli:



Nyt alan nauttia viimeisestä vapaapäivästä ennen töiden alkua. Loma oli ihana ja tuli tarpeeseen.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti