30. joulukuuta 2011

Origameja

Hei!

Sain joululahjaksi eräältä ihanalta ihmiseltä lahjaksi origamipapereita. Origamit ovat olleet minulle aina tosi vieraita, mutta olen joskus yrittänyt väsätä kirjastosta lainatuista origamikirjoista niitä kaikkein hankalimpia malleja kopiopaperista. Nepäs eivät sitten onnistuneet ollenkaan, ylläri ylläri, mutta nyt sain uuden mahdollisuuden kokeilla tätä hienoa taidemuotoa oikeiden origamipaperiden avulla. Papereita oli paketeissa hurjasti, yhteensä 120 valmiiksi neliöksi leikattua eri väristä ja kokoista paperin palaa. Joulun alennusmyynneistä löysin vielä origamikirjan, jossa oli monta taitteluohjetta.



Koska ryntään aina suunapäänä tekemään ilman että pysähtyisin kertaakaan miettimään mitä teen, vasta ostamaani kirjaa selatessa luin, että taitellessa origameja kädet pitää olla erityisen puhtaat, sekä pöytä, jolla niitä tehdään. No, itsehän vain aloin tehdä näitä sen kummemmin asiaa miettimättä, ja tällaisia suttuja tuli, ei todellakaan kovin skarppeja koska en jaksanut käyttää viivoitinta, mutta jotain kuitenkin :)



Ja ensimmäisenä apina. Tämä oli helppo ja ohjeet siihen tulivat papereiden mukana.


Ja sitten hiiri, tässä oli jo haastetta, ohjeet löytyivät googlettamalla ja lopputulosta avitti se, että löysin ohjeen alkuosankin :D



Merihevonen, tästä tuli ihana!



Ja tässä "pupu". Mielestäni siinä ei ole muuta jänistä kuin korvat.


Kilpikonna, tässä sai käyttää saksiakin!



Kaksi koiraa, pienenmmän tein ensin, ja se onnistui tosi huonosti. Vihreään koiraa onnistui paremmin.



Tästä tuli sairaan hieno! Se on korppi ja oli tosi helppo taitella.


Ja tämä tässä kumarassa on ilmiselvä (?) kotka. Toimii varmaan hyllyn päällä paremmin kuin paperin.


Ihana kukko. Tämä oli aika helppo tehdä ja siitä tuli tosi näköinen! Piti vähän käyttää teippiä että komeus pysyisi pystyssä jotenkin edes!


Kaksi kurkea.



Yksi iso kurki tehty isosta paperista.




Ja loppuun talvinen perhonen. 

Saa nähdä miten tämän hetkiselle origami-innostukselle käy talven aikana. Ehkä sille käy niin kuin kävi helmiaskartelulle, kipsivaloksille, huovutukselle, ompelulle, virkkaamiselle ja lukemattomille muille askartelupaskarteluille. Mutta joululomapuuhaksi tämä on juuri sopivaa.

Lisää ensi vuonna!

P.S. Empä malttanut pitää näppejä erossa vaativasta Corgi-mallista, joten räpeltelin sitä varmaan puolitoista tuntia illalla, kamalan hankala oli, mutta tällainen tuli:


2 kommenttia:

  1. Hiano corgi :) Täytyy hommata tuo kirja myös, sen verran kivoja ovat :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon, ei kyllä ole kovin skarpisti taiteltu :) Tuo kirja oli ihan hyvä, siellä oli paljon kaikkia muitakin kuin eläinten ohjeita mm. tosi hieno ja helppo pallo, mutta eläimet siinä kirjassa kyllä itseä miellytti eniten :)

    VastaaPoista