30. tammikuuta 2013

Tempaisin taulun

Koulussani kiltani järjestää iloisen tempauksen, jossa tulee lahjoittaa tauluja OYSsin syöpäosaston seinille. Sain kuulla jo asiasta viime vuoden puolella, ja asia on muhinut takaraivossani siitä saakka. Jouluaattona (?) tempaisin jo etukäteen, ja ostin kankaan valmiiksi. 

Viime viikko ei ollut elämässä mikään parhaista - itseasiassa yksi huonoimmista. Tapahtui monta kurjaa juttua, niistä julkisesti mainittakoon esimerkiksi se että tietokoneeni hajosi, ja siinä meni aika lailla hermot ahdistellessa, onko kaikki päättötyöhöni tekemäni kadonnut iäksi. Onneksi ei ollut. Ja onneksi on ihania ihmisiä, joilta sain varakoneen lainaan. Kiitos!

Tietokonetuskailulla oli tavallaan ihan onnellinen seuraus - minun oli tehtävä iltaisin jotain muuta kuin päättötyötä koneellani. Viime keskiviikkona kaivoin akryylit naftaliinista, ja kävin työhön. Ilta siinä meni. Tällainen siitä tuli:



Sen nimi on "Voi tehdä mitä vaan". Työn tarkoitus on tsempata sairaita nuoria, jotta he pääsivät taas ulos, tekemään juuri sitä mistä itse eniten tykkäävät. Vaikka sitten sitä työmaa-aitaa luvan kanssa maalaamaan :)

Vielä pitäisi kiikuttaa taulu koululle. 

12 kommenttia:

  1. hieno! parempaa tätä viikkoa. <3 -t

    VastaaPoista
  2. Aivan upean kaunis ja ihana <3

    t. Isosisko

    VastaaPoista
  3. Hei tää kyllä melkein kalpenee tänään postin tuoman megamakeen synttäärikortin rinnalla! Se on tosi hieno!
    Arigatou!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Posti on aivan hirmu vikkelä, maanantaina vasta sain kiikutettua sen postiin :)
      Hellurei vaan sinnekki päin :)

      Poista
  4. Voi miten hieno ja ajatusta löytyy tuohon teemaan. Niin kovaa kun syöpään sairastuminen potilaalle onkin, on siinä myös mahdollisuus johonkin muutokseen ehkä myös uuteen alkuun. Minut taulusi herkisti. Kiitos Meeruska! T. Äitiliinisi

    VastaaPoista
  5. Tosi kaunis! Oot kyllä taitava :)

    -Hansu

    VastaaPoista