6. helmikuuta 2013

Trendiviirejä ja tekniikoita

Synttärikortti kauas itään herätti minussa juhlallisen tunnelman. Monissa blogiessa onkin vilahtanut värikkäät lippuviirinauhat. Päätin sitten piirtää niitä korttiin. Tässä kortissa pääsin kokeilemaan uutta tekniikkaa, nimittäin peiteaineen käyttöä! Nyt kyllä muistan että käytin sitä myös täällä. 

Englanniksi tuotteen nimi on liquid masking film, ja sen käytössä ideana on jättää paperia tai alla olevaa maalausta esiin. Eli se on niin kuin maski. Tässä akvarellissa käytin peiteainetta juurikin noissa lipuissa. Ainetta laitoin siveltimellä, se on tosin hyvin paksua, joten hammastikulla tms. olisi saanut tehtyä tarkempia kuvioita. Pitää muista pestä pensselit hyvin, tai niille käy huonosti. Aine haisee ihan sillille, enkä ole ihan varma onko se ihan tuoretta, nimittäin ennakkokäsityksistä poiketen aine oli vaaleanharmaata, kun olin aina ajatellut että se on valkoista. 

Kun peitinaine on kuivunut, voi maalata päälle. Ja kun maalaus on kuivunut, se lähtee paperista kevyesti hankaamalla ja muistuttaa itse peitinaine muistuttaa pyyhekumimoskaa. 


Tässä osa jo alapään lipuista rapsutettu peitinaineesta vapaaksi. 


Ja täälläpä ne liput liehuu! Jännittäviä hetkiä peitinaineen kanssa luvassa ehkäpä myöhemmin.

2 kommenttia: