11. tammikuuta 2011

Mustia lintuja

Viime päivinä olen piirrellyt lintuja samalla, kun tietokone on rendaillut harjoitustöitä valmiiksi. Hirveän kätevää, suosittelen, jos joku Ark. YO sattuu tämän näkemään. Kun piirtelee paperille ei kuormita tietokonetta ja käsi saa välillä pidellä hiiren sijaan kynää.

Niin jos kummastelet, mitä tämä rendailu oikein on, niin se on sitä, että mallinnetaan mallinnusohjelmalla kolmiulotteinen malli, esimerkiksi rakennuksesta, johon sitten lisäätään materiaaleja, valaistusta, kameroita, ja sitten laitat tietokoneen laskemaan sitä. Tuloksena syntyy valokuvamainen kuva, jolla pyritään mahdollisimman hyvin kuvaamaan, miltä rakennus oikeasti näyttäisi. Tässä esimerkki rendatusta kuvasta, kuva on koulussa tekemästäni kerrostaloharjoitustyöstä viime syksyltä.


Sitten takaisin lintuihin. Linnut ovat olleet vuosia lähellä sydäntäni, suurin innostus niihin syttyi jo yläasteella. Minuun niissä vetoaa taito lentää ja niiden koko kahdella laihalla jalalla keikkuva olemus. Tällaisia on nyt syntynyt, siitä mitä milloinkin päähän on pälkähtänyt viime päivien aikana:

Iloista kuusen vientiä, vielä vähän loppiaistunnelmissa! Täällä ainakin kuusi varisti kaikki neulasensa maahan!








 

Söpöstellään vähän metallin nokassa vaikka onhan se nokka mulla omastakin takaa!


Kyllähän se lintu itsekkin huolehtii kun maailmalla on monet parvet tippuneet maahan!



Sain maailman mahtavimman sähköpostin koskien opiskelujani viime viikolla. Motivaation nostatukseksi syntyi riemuitseva tirppa.




Ihana pakkaslumi vaihtui hirveään räntätuiskuun. Tässä vielä muistellaan sitä ihanaa kevyttä pakkaslunta.


Ei se lintukaan aina etelään löydä ilman apua.


Ja ei se etelä taida ihan sieltä kaivostakaan löytyä?



 
Välillä pitää pysähtyä ja nauttia eväistä.

 

Ja mietiskellä.



Haahuilla.

 

Ja jatkaa kulkua.


Tälläistä tänään, kohta taas lisää jotain. Tämähän on koukuttavaa puuhaa :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti