21. toukokuuta 2011

Laiminlyöty blogi

Hei.


Kandintyö seinällä. Ekana ;)

Viime kerrasta on vierähtänyt hirveän pitkä aika. Minulle on tapahtunut kaikenlaista ja olen vaihteeksi reissannut Etelä-Suomessa. Koulu loppui torstaina, ja nyt on outoa, ei ole mitään ressiä tai ahdistusta vapaa-ajalle. Kandintyö on nyt kirjoissa ja kansissa. Kiitos kaikille tukijoille, kamalin ja kiireisin 3. vuosikurssi on nyt paketissa ja kesän saa hengähtää. Kandiseminaarissa professori kertoi meidän osaavan suunnitella nyt vaikka lentoaseman. Toivottavasti kukaan hullu ei siihen oikeasti ala 3. vuoden jälkeen.

Kevät on ollut kiireisin koskaan, silti olen jotenkin ehtinyt jotain aina tänne laittaa. Ompahan ollut edes jotain muuta vapaa-ajalla kuin koulu. Sain tämän kuun alussa ihmeellisen sähköpostin, jossa minua pyydettiin tuomaan töitäni näyttelyyn kotopuoleen. Olin ja olen todellakin hyvin otettu tästä suuresta kunniasta, ja nyt on hirveä kiire kerätä kaikki työt kasaa ja miettiä, mitä sinne voisi laittaa. Tahtoisin myös tehdä kovasti näyttelyä varten uusia maalauksia ja piirustuksia, mutta saa nähdä miten ehdin. Toivon, että ehtisin.

Toinen ihmeellinen juttu on se, että sain tavallaan ensimmäisen toimeksiannon kuvituksen saralta. Saan kuvittaa lahjaksi annettavan lastenlaulukirjan, olen sitä kovaa kyytiä nyt tekemässä. Aivan ihanaa piirtää räystäsdetaljien jälkeen koiria, sammakoita ja lapsia ja sen semmoista.


Tänään lupaan nauttia keväästä, hyvää viikonlopun loppuja!

1 kommentti:

  1. OOH niin ansaitset tuon näyttelyn! Ja kuvitulksen, mutta siitä jo tiesinkin (kun näin niitä torstaina :)

    VastaaPoista