30. kesäkuuta 2011

Yksi yö lomaan

Hei!

Sen sijaan että pakkailisin tavaroitani kasaan tulevaan kuukauden (?!??!!) lomaa varten, päivittelempä tänne vähän taas tapahtuneita. Sääli, että juuri mitään ei ole tapahtunut kun on koko ajan menossa. Mutta asiaan, näyttelyni poiki heti ensimmäisenä päivänään ensimmäisen tilaustyö akvarellin. Se aiemmin mainittu kuvitustyö on vielä taittopöydällä, siitä myöhemmin! Sovimme tilaajan kanssa, millaisen maalauksen hän halusi ja lupasin toteuttaa sen mahdollisimman pian, koska taulu oli tarkoitus antaa lahjaksi.



Tilaajan toive oli, että maalaisin kolme hiirilasta, joista hän kertoo tarinaa lapsenlapsilleen. Mietin, mitähän kesäistä hiiret voisivat puuhailla ja päädyin, että he puhaltelevat saippukuplia ulkona kesäsäässä. Tämän luonnoksen hyväksytin tilaajalla ennen kuin siirryin pensselien ääreen.


Lisäksi laitoin tilaajalle tietokoneella tehdyn pikaisen väriluonnoksen, jotta voisi jo vähän arvella, mitä tuleman pitää.

Luonnokset hyväksytettyäni siirryin luonnostelemaan koko hommaa akvarellipaperille. Yhden illan aikan sain työn lähes valmiiksi. Ja siitä tuli tällainen:


Hiiret matkasivat Kustin polkemana tilaajalle. Nyt maalaus on kuulemma kehystetty. 

Oli aivan mieletön onnenpotku saada tämä tilaus, sillä kerrankin joku halusi juuri sitä, mitä kaikkein mieluiten tekisin. Kiitos vielä kerran tilaajalle, jos luet tämän!

Loman kunniaksi ostin pullon sinistä ja keltaista mustetta, niillä ajattelin ehtiä jossain vaiheessa sotkea, mutta saa nähdä että milloin! Ensin tuo toinen tilaustyö alta pois, sitte lomille lomps huomenna oikeiden töiden jälkeen.


Ihanan helteistä heinäkuuta! Minä menen pakkaamaan lomareissujani varten :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti