6. maaliskuuta 2011

Viikonloppu loputon(ko)?

Hei vain taas!

Vaihteeksi on ollut taas kiirettä elämän molemmilla osa-aluella, koulussa ja töissä. Onneksi kohta voi "vähän" "lomailla". Tarkoittanee siis sitä, että piirrän kerrostaloa. Mahtavinta menneessä viikossa oli se, että sain arkkitehtuurin historian harkkatyön tulostettua ja palautettua. Pieni avautuminen koulusta tähän väliin: on typerää maksaa ITSE harjoitustyön tulostus kun sitä ei edes koskaan saa itselleen takaisin! Ja se ei ole mitään halpaa hommaa ollenkaan. Se siitä.

Muita kohokohtia viikossa olivat alkuviikosta revontulet, joiden kahlitseminen kuvaksi onnistui surkeasti kaupunkissa tupakkaparvekkeelta käsivaralta, iloista kohinaa havaittavissa!


Viikonloppuna pääsi vähän onneksi ulkoilemaankin! Kävin kuvailemassa jäisellä Koitelin koskella Kiimingissä. Siellä oli hyinen meininki, jään reunaan oli syntynyt tällaisia jääpuikkoja:


Ja vähän isompiakin:


Sitten suloisia lintusia, joita tänään käveli vastaani lenkkipolulla:


Höristin puistossa korviani ja löysin käpytikan pajan! Siellä se nakutti menemään kuusen käpyä, mutta se ei kauheasti ilahtunut minun pyrkiessä sen apajille. Anteeksi vain, ensi kerralla kävelen ohi!


Valokuvauksesta muuhun taiteiluun! Perjantaina olin ystävän valmistujaisissa, ja häntä muisimme isommalla porukalla tekemälläni taululla. Kokoa tällä on A4:sen verran ja maalasin sen vesivärein. Oli hirveän mukava tehdä! Eniten aikaa meni kasvojen luonnosteluun, että ne näyttäisivät mahdollisimman oikeilta.


Ja lahja valmiina vietäväksi sankarille! Löysin Anttilasta tuota kultakaupan lahjanauhaa. Voi että se on ihanaa :)


Muita piirtelyhommia tällä viikolla tein lyijykynällä. Tällaistä jälkeä siitä syntyi:


Vähän välillä pitää uittaa jalkoja rantavedessäkin. Onnistuu hyvin näin talvella varsinkin Suomessa!


Ja lopuksi krokotiili kyllästyy ilmapalloonsa ja tahtoo rikkoa sen. Saa nähdä, onnistuuko!

Uutta viikoa päin taas! Ja kevättä kohti mennään :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti