6. tammikuuta 2013

Joululahjajuttuja

Loppiaissunnuntain kunniaksi päivittelen tänne pari joululahjaa, jotka tein itse. Kerrankin oli ihana löysä joulukuu, ja oli aikaa paneutua joulupuuhiin.

Löysin ennen joulua Sinooperin alennusmyynnistä kutistemuovia, ja päätin ostaa sitä. Siitäpäs sitten askartelin liudan korvakoruja ja kaulakoruja. Olin niin hirmu persoonallinen, että pidättäydyin eläin aiheissa. Tuli tehtyä siilejä, lintuja, pupuja, koiria ja kissoja. Muistan kyllä ottaneeni kuvan valmiista koruista, mutta nytpä en löydä niitä mistään. Koruja tehdessäni kuitenki skannailin leikauttuja paloja, ja tässä muutama elukka.


Yhden korun tein jopa kolmiulotteisena valkoisesta kutistemuovista. Vaati kyllä aika monta prototyyppiä saada osat pysymään kasassa. Lopulta päädyin lakkaamaan elukan sitten kynsilakalla, jotta osat pysyisivät kiinni. Toivottavasti pysyvät, sillä jääkarhu matkusti pitkän matkan itään. 


Pikkuveljeni ja isäni ovat kovia pilkkimiehiä, ja pikkuveli heitteli joulun lähellä ideoita mahdollisesta siirrettävästä pilkkikopista. No siitäpäs minä keksin, että teen hänelle piirustukset pilkkimökkiä varten. Ideana oli tehdä mahdollisimman halpa, kevyt ja siirrettävä rakenne. Tässäpä sitten suunnitelmasta leikkauskuva. Kovasti veljeä ihmetytti kun aattona pakettia avasi - ei osannut odottaa yhtään :)



Jään odottamaan, rakentuuko pilkkimökki mökkijärvelle!

4 kommenttia:

  1. Hyvin pysyi kolmiulotteinen kynsilakalla kasassa, vähän oli postisetä turmellut, muttei näköjään onneksi huomattavasti! Muistinko kiittää? Mulla on ollut se jo menoissa mukanakin! S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistit kiittää! :) Mutta minä en, kiitos sun ylläristä, oli jännittävää ja ihanaa saada paketti niin kaukaa :)

      Poista
  2. Hihi, miten mulla tuli tosta pilkkimökistä mieleen eräänkin torin myyntikojut.. ;) Vaikka kaksmiljoonaa kertaa hienompi tosta taatusti tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heti pidän puolustuspuheen, tavoitehan oli sama kuin niissä myyntikojussa - mahdollisimman halvalla jotain :D

      Poista