8. elokuuta 2015

Guassihommia

Tästähän tuli aivan piirtämispäivä, sillä sain yhden kuvitusjutun valmiiksi. Nyt kun tähän koneelle jumahdin ukkosia odotellessa, niin tässäpä näitä kesäloman guassijuttua. Nämä kaikki on maalattu viime vuonna Pärnusta ostamalleni tuommoiselle kierrätyspaperille. Aloin miettiä että olisikohan se rautakaupan suojapaperi vastaavaa kuin tämä, voisin vääntää isompiakin maalauksia sitten guassilla.

Mutta siis tuo guassi on siis kait sama asia kuin peiteväri. Eli vesiliukoinen kuin vesiväri, mutta peittää enemmän ja lopputulos on tuommoinen himmeä pastellimainen. Fiksatiivin näihin voi vetää päälle jos tuntuu että maali pölisee, mutta itse en oo vielä sitä näille tehnyt. Nämä minun guassit ovat tuubissa, ja ostin nämä hetken mielijohteesta keväällä. Värejä paketissa oli prosessivärit, syaani (sininen), magenta (oikeen kiva punainen) ja keltainen. Lisäksi mukana tuli myös musta ja valkoinen. Ja noilla vehkeillä tuli loman aikan tehtyä tämmöisiä pikkuisia maalauksia, osa näistä on ollut jo instagramissa esillä:



Hirvi.


Kissi.


Likka veessä.


Sulkajalka.


Norsu, jonka kohdalla ajatus loppui kesken.

Jännityksellä jään seuraamaan, miten guassi-innolleni käy! Todennäköisesti se on vielä hetken aikaa lempitekniikkani, mutta sitten keksin jotain muuta ja löydän jonkun muun ja tämä jää. Mutta jäädään katselemaan. Hyvät viikonlopun jatkot.

3 kommenttia:

  1. Hienoja! Jotenkin intialaistyylinen tuo norsu :)

    t. Isosisko

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Niin on kovin intialainen norsu, totta! :)

    VastaaPoista
  3. Nää on upeita!!!! ♥______♥

    VastaaPoista